Lippukunnan vuosi

Tälle sivulle on listattu Loukken toiminnassa vuosittain toistuvia asioita.

Loukken vuosikello

Tammikuu

  • Viikkotoiminta palaa tauolta joulun jälkeen ryhmäkohtaisesti kuun puolivälin jälkeen.

Helmi–maaliskuu

  • Lippukunnan oma talvileiri järjestetään. Perinteisesti osallistumaan ovat päässeet seikkailijat (10–12-vuotiaat) ja sitä vanhemmat partiolaiset.

Maalis–huhtikuu

  • Luvian Loukke ry järjestää yhdistyksen sääntömääräisen kevätkokouksen. Kevätkokoukseen ovat tervetulleita kaikki jäsenet! Kevätkokouksessa käsitellään esim. edellisen vuoden toimintakertomus.

Huhtikuu

  • Yrjönpäivää vietetään 23.4. Yrjönpäivänä tai Partioviikon koloilloissa muistellaan usein Pyhän Yrjön partiolegendaa.
  • Partioviikkoa juhlitaan sillä viikolla, jolle osuu Yrjönpäivä.
  • Partioviikon aikana partio saa näkyä ja kuulua myös Kolon ulkopuolella. Kouluun tai töihin voi esimerkiksi laittaa päälle partiohuivin.
  • Loukkella ei ole vakiintuneita Partioviikon tapahtumia. 

Toukokuu

  • Toukokuun loppupuolella on kevätjuhla, jossa jaetaan ansaitut merkit ja annetaan partiolupauksia.
  • Kevätjuhlan jälkeen kuun loppupuolella partion viikkotoiminta jää kesätauolle.

Kesä–heinä–elokuu

  • Kesän aikana lippukunta järjestää kesäleirin. Kesäleirille ovat tervetulleita kaikki ikäkaudet. Kesäleiri voidaan järjestää joko oman lippukunnan voimin tai lähialueen lippukuntien kanssa yhdessä.
  • Vanhemmilla ikäryhmillä saattaa olla omia sovittuja menoja, kuten retkiä, matkoja, vaelluksia tms.
  • Piirin eri leirit vaihtelevat kesästä riippuen.

Elokuu

  • Viikkotoiminta jatkuu ryhmäkohtaisesti noin kuun puolivälistä tai lopusta alkaen.

Syys–lokakuu

  • Sudenpentujen syysretki esim. Röyskään tai Pinkjärvelle on usein järjestetty syys–lokakuussa.

Loka–marraskuu

  • Adventtikalenterien myynti alkaa lokakuun lopussa tai marraskuun alussa.

Marraskuu

  • Luvian Loukke ry järjestää yhdistyksen sääntömääräisen syyskokouksen. Kokoukseen ovat tervetulleita kaikki jäsenet! Esimerkiksi lippukunnanjohtaja valitaan syyskokouksessa.

Joulukuu

  • 6.12. eli itsenäisyyspäivän aamuna kokoonnutaan Luvian kirkolle lipunnostoon, josta siirrytään kirkkoon lupauksenantotilaisuuteen.
  • 6.12. illalla kävelemme yhtenä kynttiläkulkueena Kololta sankarihaudoille kunnioittamaan itsenäisen Suomen takia kaatuneita.
  • Joulukuun puolenvälin jälkeen on lippukunnan joulujuhla. Juhlassa jaetaan merkkejä ja annetaan partiolupauksia.
  • Yleensä joulujuhlan jälkeen viikkotoiminta menee joulutauolle.

Muuta hyödyllistä tietoa ryhmien toiminnasta

  • Ryhmät kokoontuvat pääsääntöisesti 1–1,5 tunnin mittaisissa partiokokouksissa viikottain.
  • Ryhmät retkeilevät pääsääntöisesti 2–4 kertaa vuodessa.