2.-luokkalaisten tutustumislauma
Lippukunnassamme ei ole johtajapulan vuoksi tähän mennessä ollut sudenpentulaumaa vuonna 2017 syntyneille (2.-luokkalaiset) lapsille.
Syyskuussa 2025 aloitamme tutustumislauman, joka kokoontuu kolme kertaa partiojohtaja Meeri Ihalinin johdolla. Lapset osallistuvat tutustumiskerroille aina oman aikuisen kanssa. Tutustumiskerrat ovat maksuttomia eivätkä edellytä partion jäseneksi liittymistä.
Tutustumisjakson tavoitteena on löytää lasten vanhemmista ryhmälle joukko johtajia, jotka voivat esimerkiksi vuorotella vetovastuussa viikottain. Partioon voi liittyä myös aikuisena ilman aikaisempaa kokemusta ja saada mukavan yhteisen harrastuksen lapsen kanssa. Uusien johtajien tukena ja apuna toiminnan suunnittelussa ja käytännön kysymyksissä toimii koko toimintavuoden ajan partiojohtaja Essi Vironen.
Tutustumisjakson kokoontumiset
- la 20.9.2025 klo 11–12 Kololla
- la 27.9.2025 klo 15–16 Kololla
- to 2.10.2025 klo 17–18 Röyskässä
- Lisäksi vanhemmille Lounais-Suomen Partiopiirin Teams-vanhempainilta 10.9.2025 klo 18
Ilmoittautuminen
Vuonna 2017 syntyneet voivat ilmoittautua laumaan tutustumisjaksolle tällä lomakkeella. Laumaan ilmoittautumalla ei vielä liity partion jäseneksi, vaan päätöksen liittymisestä saa tehdä tutustumisjakson jälkeen.

